Julkisivusi OMA Rakentaja

Oma Rakennus Oy:lle uusi toimitusjohtaja

Oma Yhtiöt Oy -konsernin liikevaihto on kasvanut orgaanisesti ja yritysostoilla lähes kolminkertaiseksi kahdessa vuodessa. Viimeisen tilikauden liikevaihto oli n. 28 M€. Yhtiö tekee vaativia julkisivusaneerauksia, muuraus- ja rappaustöitä sekä erikoiskohteiden urakkarakentamista.

Konsernin liiketoiminta organisoitiin uudelleen kevään 2018 aikana. Oma Parveke Oy myytiin toukokuussa ja Oma Saneeraus Oy fuusioitiin Oma Rakennus Oy:n kanssa. Yhtiön kaikki liiketoiminta on 1.7.2018 alkaen Oma Rakennus Oy:ssä.

Rakennusinsinööri Petteri Rontti aloitti Oma Rakennus Oy:n ja konsernin emoyhtiön Oma Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajana 13.8.2018. Petteri Rontilla on pitkä ja vakuuttava kokemus rakennusalalla eri tehtävissä.

Rakennusinsinööri Janne Sievänen ottaa vastuulleen yhtiön saneerausliiketoiminnan.

”Uuden toimitusjohtajan tehtävänä on yhtiön toiminnan laajentaminen uusille markkina-alueille sekä aseman vakiinnuttaminen yhtenä johtavista vaativien julkisivusaneerausten ja muuraustöiden toteuttajista Suomessa”, perustelee Oma Rakennus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Hetemäki uuden toimitusjohtajan valintaa.

”Minusta on ilo päästä toteuttamaan yhtiön kasvustrategiaa. Uskon, että aikaisempi työkokemukseni auttaa minua selviytymään voittajana uuden tehtävän haasteista”, sanoo toimitusjohtaja Petteri Rontti.

Lisätietoja antaa:

Oma Rakennus Oy
hallituksen puheenjohtaja Juha Hetemäki
puh. 040 503 2797

toimitusjohtaja Petteri Rontti
puh. 040 771 154